No, ei mulla oo mitään kerrottavaa. Viikonloppu tuli ja meni. Banaanijätskiä, treeniä ja Suomi-räppiä. Kynttiläilta tyttöjen kanssa, treeniä ja paljon tanssia. Siinäpä se viikonloppu. Kyllä sitä pikku hiljaa selviää. Neljä kuukautta ja risat jäljellä. Nää viimeset kuukaudet on ollu aika rankkoja, ei oikeesti oo yhtään tehny mieli tehdä yhtään mitään. On vaan tehny mieli sanoo heido, pakata laukku ja lähtee koti-Suomeen äitin luokse. Jotenkin on ollu niin lamaantunu olo, enkä ees tunnista itteäni tästä epäsosiaalisuuden ja jaksamattomuuden sokkelosta. Mutta ne on vaan tunteita, ja ne menee ohi. Mä luulen et on kuitenki parempi vaan kestää ja jäädä, sen sijaan et taas jälleen kertaan mä lähen karkuun, pakenen, juoksen pakoon kaikkea mitä en haluu tuntee. En mä ees tiiä mikä mua vaivaa. Jotenki mä vaan en viihdy missään tarpeeks kauan. Mutta ei se oo paikasta kiinni, vaan ihan musta. Levoton sielu, tai niin mulle on kerrottu. Mut mä luulen et se on kans sellasta pakenemista. Distractions. En tiiä mitä mä juoksen pakoon, mut ainaki on aina helpompi ku on jotai muuta niin ettei kerkee miettiä, ei tuntea.
No johan meni syvälliseks tääki. Taisin inspiroitua liikaa kun luin tuota 365dagar-blogia. Ollaan me naiset sellasia tunteellisia olentoja et voi hyvänen aika. No okei, ei saa yleistää, mut nyt mä puhun eniten itestäni. Ja nyt melkeen toivon, ettei kukaan lue tätä. Mut toisaalta on ihan kiva jakaa vähän enemmän ku sitä samaa vanhaa... Yo guys, I'm baring my soul here, ok!?
And obviously we didn't miss out on Earth Hour. Well, at least I care about it, so I kind of forced it upon the other girls haha. But it's not a big deal, lighting up candles for an hour instead of using electricity isn't that bad now is it?
Maanantai, täältä tullaan. Hammaslääkäri oottaa heti aamulla, ah ku ihanaa. Ihan takuulla on reik(i)ä.
Tänään mä laitoin Instagramiin sellasen kokovartalokuvan. Tyyliin. Otin peilin kautta sellasen perus selfien. En mä tajuu ees miks laitoin sen sinne. Otti vastaan. Mut samalla se oli jotenki iso askel. Silleen, et okei, mä näytän tältä. Mä en oo skinny minny, en näytä hyvältä bikineissä, enkä oo lähimaillakaan mitään Victoria's Secret mallia. Mut se on silti okei laittaa kuva itestään. Niin mä ainakin yritän vakuutella itelleni. Ehkä se on taas yks askel kohti parempaa itsetuntoa. Oon niin kauan vihannu itteäni ja sitä, miltä näytän. Mutta päivä kerrallaan alan olemaan vähän enemmän okei mun peilikuvan kanssa. Mä luulen et sekin että oikeesti pitää huolta itestään, treenaa kunnolla ja syö terveellisesti, auttaa paljon. Ei siinäkään oo kyse minkään ihannevartalon saavuttamisesta, vaan siitä, että voi hyvin. Sen tajuaminen kesti kauan. Ja sit sekin, että aina mietin mitä muut ihmiset musta ajattelee. Siis who cares!? Mut kuinka monta kertaa mä tota toistan itelleni, niin mua edelleen kiinnostaa. Ehkä joku kaunis päivä mä oon siitäkin vapaa. Yks juttu kerrallaan, yks pikku sirpale takasin paikalleen, ehkä joku päivä mä voin olla kokonainen. Kokonainen nainen. Diipadaapa.
x
Sara
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar