Toivoin, että aamu sinut veisi mukanaan

No, ei mulla oo mitään kerrottavaa. Viikonloppu tuli ja meni. Banaanijätskiä, treeniä ja Suomi-räppiä. Kynttiläilta tyttöjen kanssa, treeniä ja paljon tanssia. Siinäpä se viikonloppu. Kyllä sitä pikku hiljaa selviää. Neljä kuukautta ja risat jäljellä. Nää viimeset kuukaudet on ollu aika rankkoja, ei oikeesti oo yhtään tehny mieli tehdä yhtään mitään. On vaan tehny mieli sanoo heido, pakata laukku ja lähtee koti-Suomeen äitin luokse. Jotenkin on ollu niin lamaantunu olo, enkä ees tunnista itteäni tästä epäsosiaalisuuden ja jaksamattomuuden sokkelosta. Mutta ne on vaan tunteita, ja ne menee ohi. Mä luulen et on kuitenki parempi vaan kestää ja jäädä, sen sijaan et taas jälleen kertaan mä lähen karkuun, pakenen, juoksen pakoon kaikkea mitä en haluu tuntee. En mä ees tiiä mikä mua vaivaa. Jotenki mä vaan en viihdy missään tarpeeks kauan. Mutta ei se oo paikasta kiinni, vaan ihan musta. Levoton sielu, tai niin mulle on kerrottu. Mut mä luulen et se on kans sellasta pakenemista. Distractions. En tiiä mitä mä juoksen pakoon, mut ainaki on aina helpompi ku on jotai muuta  niin ettei kerkee miettiä, ei tuntea.

No johan meni syvälliseks tääki. Taisin inspiroitua liikaa kun luin tuota 365dagar-blogia. Ollaan me naiset sellasia tunteellisia olentoja et voi hyvänen aika. No okei, ei saa yleistää, mut nyt mä puhun eniten itestäni. Ja nyt melkeen toivon, ettei kukaan lue tätä. Mut toisaalta on ihan kiva jakaa vähän enemmän ku sitä samaa vanhaa... Yo guys, I'm baring my soul here, ok!?

And obviously we didn't miss out on Earth Hour. Well, at least I care about it, so I kind of forced it upon the other girls haha. But it's not a big deal, lighting up candles for an hour instead of using electricity isn't that bad now is it?

Maanantai, täältä tullaan. Hammaslääkäri oottaa heti aamulla, ah ku ihanaa. Ihan takuulla on reik(i)ä. 

Tänään mä laitoin Instagramiin sellasen kokovartalokuvan. Tyyliin. Otin peilin kautta sellasen perus selfien. En mä tajuu ees miks laitoin sen sinne. Otti vastaan. Mut samalla se oli jotenki iso askel. Silleen, et okei, mä näytän tältä. Mä en oo skinny minny, en näytä hyvältä bikineissä, enkä oo lähimaillakaan mitään Victoria's Secret mallia. Mut se on silti okei laittaa kuva itestään. Niin mä ainakin yritän vakuutella itelleni. Ehkä se on taas yks askel kohti parempaa itsetuntoa. Oon niin kauan vihannu itteäni ja sitä, miltä näytän. Mutta päivä kerrallaan alan olemaan vähän enemmän okei mun peilikuvan kanssa. Mä luulen et sekin että oikeesti pitää huolta itestään, treenaa kunnolla ja syö terveellisesti, auttaa paljon. Ei siinäkään oo kyse minkään ihannevartalon saavuttamisesta, vaan siitä, että voi hyvin. Sen tajuaminen kesti kauan. Ja sit sekin, että aina mietin mitä muut ihmiset musta ajattelee. Siis who cares!? Mut kuinka monta kertaa mä tota toistan itelleni, niin mua edelleen kiinnostaa. Ehkä joku kaunis päivä mä oon siitäkin vapaa. Yks juttu kerrallaan, yks pikku sirpale takasin paikalleen, ehkä joku päivä mä voin olla kokonainen. Kokonainen nainen. Diipadaapa.

x

Sara

You dream of me, too / Sunday Music

If you haven't heard them yet, now you have. London Grammar is the name of the British trio formed by Hannah Reid, Dominic Major and Dan Rothman. Their debut album was released last fall. Hannah Reid's voice is quite bewitching. To me, it brings to mind Florence Welch's voice. And it's just as amazing live, just listen to the live on KEXP version. Which by the way is a favorite radio station of mine, based in Seattle.

So yeah, I'd planned to sleep until 11 AM today, but of course I woke up 7:45 and couldn't fall asleep again. The sun's out, so it ought to be a pretty nice day. And that's all there is to say. Seems to me like my weekends are quite tranquil haha... I get to charge my batteries. At 22 years of age I probably should be way more socially active in the weekends, but since last summer I just haven't really been feeling like going out and being social, at least here in Stockholm. I guess I'm just fed up with this place. Nothing wrong with it, I just don't feel like I belong here at all, you know? So I might as well spend the last half a year here doing what I like, resting and hanging out only with the ones that bring me joy. It's not that I don't like hanging out with a bunch of people, but lately I've realized that most of the time I feel better staying at home. Honestly! I mean, why hang out with people that don't contribute to any kind of joy? Ramble Bamble, end of story.

I'll allow myself to dream of London a little... I'm usually careful with letting myself do this, just in case it doesn't end up happening. I don't want to end up disappointed, so I always imagine the worst case scenario happening instead. BUT WHY? Because then the worst case scenario doesn't happen. At least it's never happened so far. But never say never. Anyway, I might as well daydream a little too. Laura's latest post really inspired me. Even though we still have half a year to go, it's started to feel quite real.

x

S